keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Vanhat ja kurttuiset

Tuli tosi nopeeta tää viiden lukijan raja rikki :) Antakaa anteeks tää hieman tylsähtävä aihe, mutta ajattelin että ei muuten tule koskaan esille blogissa. Ensikerralla annan teidän äänestää, ihan kiinnostavuuden vuoksi.


Teidän silmienne raiskauduttua on hyvä aloittaa postaus. Ja aiheena on "vanhat ja kurttuiset" eli Suvituulen entisiä hevosia. Ensimmäisenä tosiaan saapui Whisper, josta postausta blogissa on ennenkin ollut. Seuraava hevoseni oli hirvittävä uljas arabiori Midnight Sun ox
Pitkään ori oli lempihevoseni sekä nuori ja mahtava estetykki. Ori oli yläpuolelta kolmipalainen ja alapuolelta kaksipalainen, ihan omaa laiskuuttani. Lisäksi harja oli liimattu kiinni... Saumat eivät kestäneet kovinkaan hyvin ja kerran pikkuveljeni oli repinyt täytteet ulos kaulan reiästä.
     Seuraavaksi talliin kuitenkin saapui serkkuni lempiponin mukaan tehty kaveri, Bachira. 
Näin tutummin Bambi. Bambia en koskaan tehnyt täydellisesti loppuun asti; sille piti tulla papurikkokuviotakin... Poni oli kokonaan liimattu kasaan, sekä silmät piirretty tussilla :'D Ponista en erityisemmin pitänyt "töröturvan" takia, joten Sun pysyi edelleen lempparinani. Osittaisena syynä tähän oli Bambin luonne; se oli aikamoinen vikuri ja pukkikone joka ei hyppäämisestä paljoa perustanut, kun minä lähes pelkästään hypin.
Seuraavana risteytys ruuna Myrsky Tuuli (saa nauraa) Ajan myötä ruunasta tuli uusi lempparini, vaikka aluksi siitä en todellakaan pitänyt kaulan kurttujen takia. Myrsky oli myöskin yläpuolelta kolmipalainen ja alhaalta kaksipalainen. Lisäksi ruuna oli ommeltu ompelukoneella, josta kurtut johtuivat. Aluksi siitä piti tulla shettis, mutta kuten huomata saattaa, ei ruunassa shettiksen piirteitä paljoa ole. 
     Tämän jalkeen tein vielä irkun. Sukupuolta tai nimeä en muista. Kuitenkin hevonen oli pikkuveljeni ratsuna  ja kohtaloksi koitui ulos jätetty yö; hevonen oli nimittäin liimattu kasaan, taas. Liimaukset pettivät ja hevosta en enään korjaamaan jaksanut ruveta.

Entä hevoset nykyään?
Nykyään hevoset kärsivät hyvin erilaisista kohtaloista: Whisperin uudistin, Myrskyn ja Sunin teurastin ja Bambin annoin toiselle pikkuveljelleni. Näin loppuun kuitenkin vielä pieni video joka on kuvattu 2012 loppukesästä. Älkää järkyttykö :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti