sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Nyt ois se hetki ku saa taputtaa. Tää on kolmas postaus peräkkäisinä päivinä. Tänään päivällä tein puolivalmiita poneja ja vietin no-life taitellen paperi ruusuja. Noiden ponien harjan ompelu on tuskaa kun kunnon neulaa ei ole mailla halmeilla. Vois kokeilla jotain uutta tekniikkaa. 
Illemmalla otin itseä niskasta kiinni ja lähdin ulos. Kentät ovat lumen peitossa, joten jouduin pihatiellä ratsastamaan. Päätin myös olla jalka ystävällinen ja valitsin lenkkarit. 

Aluksi hieman kuvailin ja tämän jälkeen hain Muumin. Muumi sai suitsien puutteessa käyttää puolivalmiita suitsia jotka olin solkien puutteessa kuronut kasaan nuppineuloilla. Lämmpien jälkeen kertasimme temput ja aloin opettaa orille pohkeenväistöä. Muumi ei ennen ollut koulua mennyt, mutta reiningiä kylläkin. Täten ori taitaa sidepassin (miten lie taipuukaa...) Aluksi oli hieman ihmeissään että mitä ihmettä, pitäsi liikku myös viistosti eteenpäin eikä pelkästään sivulle. 




Kun tarpeeksi tuota käynnissä jankattiin alkoi se pikkuhiljaa luonnistua. Ei se sittenkään ollut niin vaikeaa! Lopussa kokeiltiin vielä ravissa. Ihan hyvin meni, mutta hieman liikaa vetää sivulle. Koko lävistäjää ei onnistuttu menemään, mutta todella hyvin meni. 





 Tämän jälkeen vain hieman verkattiin ja lähdin sisälle. Pian(??) on muuten uuden ponini julkistamisen aika ;) Saa tosin nähdä kauan menee kun eka pitäisi tehdä puolivalmis loppuun ja tuolle tulevalle ponilleni harja puoliksi + papurikko kuvio. 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Bye bye baby, baby goodbye....



Tosiaan tein hankalan päätöksen ja myin Skyn. Poni lähti takaisin entiselle omistajalleen eli nykyiselle Rikki~:lle. Myynti johtuu raha kriisistä ja innostuksen puutteesta ponia kohtaan.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäsen myyntiponi

Anteeksi kauhee tauko! En oo vaa jaksanu avata konetta, mutta eipä pahemmin ole ollut mitään mistä kirjottaa.
Palmusunnuntaina teimme virpojille pupuarmeijan eli origami pupuja jotka täytimme suklaamunilla. Nams!
Harmi vain yksikään virpoja ei meille poikennut. Illemmalla menin ratsastelemaan, mutta aika pikaiseksi tuo kerta jäi. Eipä paljoa innostanut tehdä mitään kun kenttä on lumen peitossa ja ipanat hyörii jaloissa. 






Myönnän että ei tehty mitään järkevää. Ei oikein nimittäin innostanut mennä jäisellä pihatiellä. Meinasin useampaan kertaan kaatua ja kokoajan lipsui. Kyllästyin ja lähdin sisälle. Vähäx kehittävää :D 

Tänään aamulla maalattiin munia ja tylsyydessä päätin tehdä puolivalmiit hevoset valmiiksi.



Kokonaan valmiiksi sain vain kuvan ponin. Osa teistä saattaa muistaa kyseisen tekeleen tästä postauksesta. Kuvan tieodoton lähtee myyntiin. Topan löydät tästä

Nyt pääsiäisen aikana yritän skarpata blogin kanssa. Se jää nähtäväksi onnistunko. 






tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huonehaaste Mysteriltä

Vihdoin minäkin suoritan tuon Mysterin haasteen, kun en koulussakaan ollut. 

Näkymä ovelle
Ja ikkunan puolelle
Tuo hylly tuolla korkealla toimi yöpöytänäni kun vielä pikkuveljeni kanssa jaoin huoneen. Tällöin nimittäin nukuimme kerrossängyssä. Kuivausteline taas on tuossa, koska olohuoneeseen ei oikein mahdu ja en oikein kotona aikaani vietä ja jos olen niin istun koneella :P

Huoneessa muuttaisin aika montaa asiaa... Kuten noi paneelit jotka menee puoleen seinään prkl! Ja sit kaapit vois heivata ja vaikka kokonaa rempata ku seinät on muutenki täynnä reikiä. 


Ja kaikenlisäks hyllyt ja kaapinpäälyset on niin paljon täynnä tavaraa joka ei ees oo mun. Samoin noi kaapit. Niissä ei oo muutaku keskimmäisessä mun tavaroita ja sieläki vaa jotai papereita. 

Mut eniten mun huonees tykkään ikkunas olevasta enkelistä ja sellasesta mustasta heposesta jonka serkku toi Englannista.


Ja koska oon tällanen vilukissa nii en ikinä vois luopua "takasta" tai tarkemmin porinmatista. Lämmittää niin mukavasti talvisin <333




Mut kymmenen lukijan kunniaks oisko jokin erikoispostaus kohallaan? Kommentilla saa ehotella aiheita.

Ja kuten varmaan huomasitkin vaihdoin ulkoasua hieman keväisempää :)




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

I'm back!

Huh, täällä oli kerennyt tapahtua paljon ! Blogitekstejä oli luettavana enemmän kuin laki sallii.

Aloitetaan tämä postaus hieman aiheen ulkopuolelta.
Ah, tää auringonlasku :3
Oli kyllä ihan mahtavaa riparilla. Ja Lapissa oli niiiiin kaunista. Henkilökohtasesti en oo koskaan tykänny asuu "etelässä". Koko viikon oli lämmintä, about -2. Mutta kun takaisin lähettiin niin oli -30. Aika huima ero. Mutta en nyt kauheasti rupea jaarittelemaan.
Ite henkilökohtasesti tykkään täst kuvast




Tää on Levin huipulta



Ja naavaahan sielä riitti





Sory kuvaspämmi. Mut, suurin osa noista kuvista on maanantain hiihtoretkeltä. Hiihdettiin sii 16km ja samalla kierrettiin tunturi. Lisäksi käytiin laskettelemassa Levillä ja Ylläksellä. Ite enemmän Levistä tykkäsin. Ja käytiin myös ihan huipulla. Ylläksellä tuuli ihan mielettömästi ja loppuakohti sää vain huononi. Lopulta näkyvyys oli alle 5m. Ja viimeistä rinnettä alas tultaessa laskin ulos rinteestä. En tosiaan nähnyt reunoja enkä niitä aurauskeppejä joita reunoilla oli. Ja pudotus oli oikeasti jyrkkä. En meinannut millään päästä ylös ja lopulta otin sukset pois ja kaverini kiskoi minut sieltä :'D

Tänään puoleen päivään ja univelkani pois nukuttua oli tarkoitus lähteä ulos ratsimaan. Arvatkaa vaan meninkö? En. Suuntasin vain koneelle ja sinne jumiuduin. 

Eilenkin olin niin väsynyt että kotiin tultuani vain kaaduin sänkyyni ja siihen jäin. Tänään päivällä sitten ajattelin että nyt mennään ratsastamaan kun on niin kiva ilmakin. Noh, ei sitä mihinkään menty kun oli taas rankat harkat. Viikonloppunakaan en ulos pääse kun kisoissa olen. Sama seuraavalla viikolla. Saa nähdä mitä tässä tekee.

Ja taas tällai turhaaki turhempi postaus :p